Joona Haavisto

Ilmainen joukkoliikenne vai parempaa laatua ja sujuvuutta?

  • Joona Haavisto, Helsinki - Ehdolla kuntavaaleissa 2017
    Joona Haavisto, Helsinki - Ehdolla kuntavaaleissa 2017

Helsingin Sanomat (16.1.2017) uutisoi tänään näyttävästi ilmaisesta joukkoliikenteestä. Julkinen liikenne maksetaan kuitenkin jollain tavalla ja jonkun kukkarosta.

Artikkelin mukaan yli puolet kannattaa maksutonta joukkoliikennettä. HS ei tuonut artikkelissaan esille, oliko se esittänyt julkisen liikenteen käytännön seurauksia tai oliko aihetta taustoitettu minkä verran kyselyyn osallistujille.

Tällä hetkellä matkustajat rahoittavat lippuostoillaan Helsingin seudun joukkoliikenteestä puolet, toinen puolikas rahoitetaan kuntien kassasta. Maksuton joukkoliikenne tarkoittaakin käytännössä verotuen lisäämistä – eli jokaisen meistä pääkaupunkiseudulla asuvan veroprosentin nousua.

Helsinki rahoittaa jo tällä hetkellä HSL:n kuntayhtymän toiminnasta yli 60 prosenttia eli noin 175 miljoonaa euroa. Lisäksi päälle Helsingin osuus kerätyistä lipputuloista eli 180 miljoonaa euroa. Yhden arvion mukaan Helsingin veroprosentti nousisi nykyisestä 18,5 prosentista noin 19,8 prosenttiin, mikäli joukkoliikenteen maksuttomuus katettaisiin veronkorotuksin.

Helsingin seudulla on ollut viime vuosina suuria joukkoliikenneinvestointeja, mikä luo ennemminkin paineita nostaa lippujen hintoja. Ilmainen joukkoliikenne lisäisi myös sen käyttöä, erityisesti lyhyistä matkoista tulisi todennäköisesti suositumpia. Tätä kautta tarve lisäinvestoinnille kasvaisi entisestään, ja käveleminen sekä pyöräily jäisivät vähemmälle.

On myös esitetty, että joukkoliikenteen maksuttomuus voisi vähentää yksityisautoilua. Tätä epäilen, sillä joukkoliikenteen hinta on harvoin syynä omalla autolla ajamiseen. Autolla kulkemiseen on yleensä erityinen tarve, johon joukkoliikenne ei välttämättä pysty vastaamaan. Ja toisaalta palvelutasoa parantamalla, pystytään vähentämään tarvetta autoiluun. 

Joukkoliikenteen ilmaisuus saattaa myös luoda harhan, että julkinen liikenne pyörii itsekseen ja ilman kustannuksia. Täysi ilmaisuus palveluissa ei ole tämän vuoksi usein perusteltua, vaan käyttäjän on syytä osallistua edes osittain kustannuksiin.

Joukkoliikenteeseen tulee panostaa nykyistä enemmän – maksuttomuuden sijaan parannetaan palvelutasoa esimerkiksi lisäämällä poikittaisliikennettä (Raidejokeri ja Tiederatikka), lyhentämällä vuorovälejä (Länsimetro) ja painottamalla raideliikennettä (Kruunusillat).

Helsingin seudun liikenteen ei pidä olla maksutonta – mieluummin enemmän ja laadukkaampaa!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kumpikin on mahdollista tuottaa verovaroilla. Ilman eri maksuja.
Se on vain poliittisista "arvovalinnoista" kiinni mihin veronmaksajien rahat halutaan käyttää.
Saako veroilleen vielä jotain vastinetta?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kalkela voisi esittää sen perustellun laskelman, jonka mukaan joukkoiikenne voidaan tehdä maksuttomaksi, sen palvelutasoa parantaa ja tästä syntyvistä lisäkustannuksista selvitä ilman kuntaveron korotusta. Jos tämän on tarkoitus hoitaa niillä "arvovalinnoilla", niin miltä budjetin momenteilta ne rahat tähän siirrettäisiin? Suurimmat monentit ovat sosiaali- ja terveystoimi sekä sivistystoimi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Sehän on vain poliittinen Arvokysymys ,mihin verovarat aiotaan laittaa.

Halutaanko niillä kansalle palveluita,vai yrityksille tuottoja.
Kas kun kaikki kunnan ja valtion lakisääteiset palvelut tuotetaan kansan verovaroilla. (myös Kelan tuet)

Jos ennen-91 Koulut,Sairaalat,hammaslääkärit,terveyskeskukset oli "ilmaisia" hoidettiin verovaroista.
Niin onko nyt enemmän rahaa kuin esim.-70 luvun laman aikana?
Joka koulussa oli oma lääkäri,terv.hoitaja ja hammaslääkäri. Onko nyt?

Kun kepu,kok on leikannut kunnilta -91 lähtien ,kenen taskuun ne ALV ja veronkorotukset,palvelumaksut on mennyt?
Nytkin huimat 33% Terv.palvelumaksujen korotus.

Tuetaanko niillä Yrityksiä ja maataloutta?Vai tuetaanko ja lisätään kansan palveluja?
Kerätäänkö SOTE rahaa Attendoille,vai hankitaanko kansan verovaroilla käsipareja vanhuspalveluun esim.

Niin sanottuja valintoja jota "Kansan"-edustajat tekee puolueensa politiikan mukaan.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #4

Vähän epäilinkin, että vastauksena olisi melkoisesti fraseologiaa ilman konkretiaa. Mutta minä vähän autan. HSL:n lipputulot olivat 343 miljoonaa euroa ja niillä katettiin puolet HSL:n menoista. Suunnilleen 180 miljoonaa tästä tulee Helsingin kaupungin osalle. Jos matkustamisesta tehdään maksutonta, tuo summa pitää kattaa joko nostamalla veroja tai siirtämällä rahat joltakin muulta momentilta. Jos maksuttomuus hoidetaan veronkorotuksilla, se tarkoittaa veroäyrin korottamista 1,4 pennillä. Toinen mahdollisuus on tehdä se poliittinen arvovalinta. Kalkela epäilemättä osaa kertoa, mistä ne rahat tällöin siirrettäisiin. Kaupungin talosarvio löytyy tämän linkin takaa http://www.hel.fi/static/kanslia/Julkaisut/2016/HK...

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

".. joukkoliikenteen hinta on harvoin syynä omalla autolla ajamiseen."

Jos olet jo (syystä tai toisesta) maksanut auton, ajoneuvoveron, liikennevakuutuksen, pysäköintiruudun ja huollot, niin sen olemassaolevan auton käyttäminen on usein halvempaa kuin maksaa vielä joukkoliikenteestä erikseen.

Toimituksen poiminnat